Maahanmuuttajat pyörille

Monella Suomeen muuttaneella ei ole välttämättä aiempaa kokemusta pyöräilystä. Pyöräily on Suomessa arkinen ja lähes kaikille saavutettava liikennemuoto. Lisäksi pyöräily on hyvä ja edullinen tapa liikkua itsenäisesti.

Pyöräliiton jäsenjärjestöt ovat vuodesta 2013 lähtien järjestäneet pyöräilyn alkeiskoulutuksia maahanmuuttajille. Kysyntä on ollut suurta ja sitä vastaamaan Pyöräliitossa aloitettiin Maahanmuuttajat pyörille -hanke. Hanke oli käynnissä vuosina 2018-2021 ja sitä tuki STEA.

Hankkeessa järjestettiin erilaisia kursseja ja koulutuksia jotka oli suunnattu erityisesti maahanmuuttajanaisille.

Kurssit:

  • Koutsikoulutus: Tämä kurssi oli suunnattu pyöräilytaitoisille ihmisille, jotka haluavat toimia opettajina alkeiskursseilla.
  • Alkeiskurssi: Tällä kurssilla opeteltiin pyöräilyn ensimmäisiä perusalkeita polkaisu kerrallaan.
  • Huoltokurssi: Kurssilla tutustuttiin pyörän toimintaan ja perushuoltoon

Miksi on hyvä oppia pyöräilemään?

  • Pyörällä pääsee liikkumaan itsenäisesti ja edullisesti. Se madaltaa kynnystä lähteä kotoa asioimaan ja voi olla avainasemassa esimerkiksi työllistymisen kannalta – työhaastatteluun ja töihin pitää mennä jollain tavalla.
  • Pyöräilyä ei rajoita varallisuus, ajokortti tai julkisen liikenteen aikataulut.
  • Pyöräily avartaa maailmaa: sen avulla pääsee nopeammin ja kauemmas kotikulmilta kuin jalkaisin. Se voi myös edistää sosiaalista verkostoitumista ja helpottaa arjen pyörittämistä.

Mikä on tilanne tällä hetkellä?

Koulutuksia on tarkoitus järjestää jälleen vuonna 2024.

Jos olet kiinnostunut järjestämään koulutuksia tai toivoisit, että koulutuksia järjestetään sinun kaupungissasi, ole yhteydessä Hemmo Rättyään (hemmo.rattya(a)pyoraliitto.fi, p. +358 44 2364825)

Lisätietoja aiheesta

Federico Ferraran opinnäytetyö Learning how to cycle : a study on social cohesion, integration and motility in Finland

Satu Leppäsen opinnäytetyö Cycling as a Tool to Improve Active Participation of Immigrants.

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top