Ajankohtaiset

← Takaisin

Pyöräilijät toivovat uusia liikennemerkkejä

Pyöräliitto esitteli tänään ehdotuksensa liikennemerkeiksi, jotka tulisi ottaa käyttöön tieliikennelain uudistuksen yhteydessä. Lain kokonaisuudistus on parhaillaan käynnissä ja lausunnoille sitä odotetaan  Liikenne- ja viestintäministeriöstä kesän aikana.
”Ehdottamamme liikennemerkit selkiyttäisivät liikennettä, ja toisivat pyöräliikenteen roolin paremmin esiin”, sanoo Pyöräliiton puheenjohtaja Otso Kivekäs.

Pyöräily kaksisuuntaiseksi entistä useammalla kadulla

Pyöräliitto esittää, että moottoriliikenteelle yksisuuntaisiksi merkityillä kaduilla voitaisiin sallia pyöräliikenne kahteen suuntaan uudella ”Pyöräily kaksisuuntaista” -liikennemerkillä. Järjestely on käytössä useissa maassa, ja se on parantanut liikenteen sujuvuutta ja ennakoitavuutta.

Taajamiin 30 km/h nopeusrajoitus

Uudeksi taajamanopeusrajoitukseksi Pyöräliitto esittää 30 km/h. Helsingistä saatujen kokemusten mukaan nopeusrajoituksen alentaminen parantaa erityisesti lasten ja vanhusten turvallisuutta, vähentää liikenteen meluhaittoja, päästöjä eikä vaikuta liikenteen sujuvuuteen mitenkään.
”30 km/h nopeusrajoitus on jo laajalti käytössä monessa kunnassa. Esimerkiksi Helsingissä on 30 km/h alueita runsaasti”, kertoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen.
”Mutta monessa kaupungissa 30 km/h alueiden laajentaminen on kuitenkin ollut hidasta. Usein päätökset jämähtävät väärään tietoon 30 km/h nopeusrajoituksen vaikutuksista: Liikenne sujuu paremmin taajamissa kun nopeudet ovat alhaisempia. Tämä johtuu siitä, että jojo-efekti jää pois ja nopeuden laskiessa liikennevaloja voidaan poistaa turvallisuudesta tinkimättä. Yleisrajoitus mahdollistaa senkin, että osalla kaduista voisi olla korkeampi nopeusrajoitus”, Koistinen muistuttaa.

Pyöräkatu uudeksi katutyypiksi

Pyöräkatu on mm. Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa käytössä oleva katutyyppi, jolla muun ajoneuvoliikenteen on sopeutettava nopeutensa pyöräilijöiden vauhtiin.
”Pyöräkatuja kannattaa tehdä sinne, missä pyöräliikenteen määrä on suuri, mutta autoja suhteellisen vähän. Pyöräkatuja suunnitellaan ja toteutetaan jo ainakin Helsingissä, Oulussa ja Joensuussa, joten se pitäisi sisällyttää pikaisesti lainsäädäntöön”, Kivekäs korostaa.

Pyöräilyn väistämissäännöistä selkeämmät

Ennakkotietojen mukaan pyöräilyn väistämissääntöjä ollaan selkeyttämässä niin, että jatkossa pyörätien jatke merkitään ainoastaan jos pyöräilijällä on siinä etuajo-oikeus. Risteävien teitä tuleville tämä osoitetaan kärkikolmiolla tai stop –merkillä.
”Erityisesti talvella pyöräilijälle voi olla epäselvää onko hänellä etuajo-oikeus vai ei. Tällöin tilannetta voitaisiin selkeyttää pyörätien jatke –liikennemerkillä, joka löytyy mm. Belgiasta. Merkki myös korostaisi pyörätien jatkeen roolia turvallisena ylityspaikkana pyöräilijälle”, sanoo Kivekäs.

Kuvamateriaalin linkit

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Matti Koistinen, toiminnanjohtaja
P. 044-2795588
matti.koistinen (ät) pyoraliitto.fi

2 comments

  1. Hollannissa pyöräilyn plussat ja miinukset | Matkakuume

    […] edellisestä postauksesta). Leidenissä on pyöräkatuineen (opin termin Suomen Pyöräliiton tiedotteesta) ja pyöräilijöiden liikenneympyröineen erinomainen infrastruktuuri fillarointiin. Kaupunki […]

    Vastaa
  2. Veksi

    Bruggessa oli hauskat pyöräkaistat ja omat liikennevalot.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Hollannissa pyöräilyn plussat ja miinukset | Matkakuume Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top