Ajankohtaiset

← Takaisin

Pyöräliitto on saanut paljon aikaan kolmessa vuodessa

Pyöräliitto perustettiin tasan kolme vuotta sitten Tampereella. Samalla julkistettiin Tampereen julistus, joka edelleen on toimintamme ohjenuorana.

Kolmessa vuodessa on saatu hämmentävän paljon aikaan:
1. Tieliikennelaki uudistuu huomattavan pyöräily-ystävälliseksi ja iso osa pyöräilijöiden toiveista toteutunevat laissa.
2. Suurten kaupunkien pyörätiehankkeisiin myönnettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä Maankäyttö, asuminen ja liikenne (MAL)-tukea valtion toimesta. Tulevaisuudessa uskomme valtion tukien kuntien pyöräteille kasvavan miljoonilla. Me teimme vahvasti vaikuttamistyötä MAL-säännösten muuttamiseksi.
3. Valtio päätti syksyllä 2016 energia- ja ilmastostrategiassaan tavoitteeksi lisätä kävelyä ja pyöräily 30 % vuoteen 2030 mennessä. Tämä tapahtui, koska me vaadimme sitä.
4. Pyörällä kaiken ikää -toiminta on laajentunut meidän Miran aktiivisen työn ansioista jo 20 paikkakunnalle. Sadat pyöräluotsit 29:llä riksalla antavat ikäihmisten kokea tuulen hiuksissaan.
5. Pyöräilykasvatus -toiminta on käynnistetty ympäri maata ja kymmeniä vapaaehtoisia on koulutettu auttamaan kouluja ja päiväkoteja pyöräilyn ilon löytämisessä. Jos haluat mukaan, niin liity Pyöräilevät opettajat -ryhmään.
6. #Pyöräilytalvi -kampanja on innostanut suomalaiset jakamaan ympärivuotisen pyöräilyn iloasanomaa: Vuonna 2016 kampanjaan osallistui yli 1000 valokuvaa eri somekanavissa. Vapaaehtoiset jakoivat 2800 valoa valottomille pyöräilijöille ympärimaan.
7. Viime kevään kuntavaaleissa Pyöräliiton jäsenjärjestöt saivat erinomaisesti nostettua pyöräilyä keskusteluun ja ehdokkaita sitoutumaan pyöräilyn edistämiseen www.pyoravaalit.fi -sivustolla. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi Tampereella, jossa kaupunki päätti tällä viikolla käynnistää baanan suunnittelun Hervantaan.
8. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee meidän aloitteestamme ensimmäistä Pyöräilyn ja kävelyn toimenpideohjelmaa, joka tullaan hyväksymään hallituksessa tänä vuonna.
9. Olemme aktiivisesti olleet tuomassa parhaita ulkomaisia käytänteitä Suomeen. Konkreettinen esimerkki tästä on viime kuussa Joensuuhun avattu pyöräkatu.
10. Olemme lisänneet tietämystä pyöräilyn merkityksestä teettämällä tutkimuksia aiheesta. Selvitimme, että pyöräilyn ja kävelyn lisääminen toisi 13 miljardin säästöt ja että suomalaiset todella ovat pyöräilykansa.

Mikään edellä mainituista ei olisi ollut mahdollista ilman meidän jäseniä. Jäsenmäärämme on kolmessa vuodessa kasvanut 1700:sta noin 2500:an. Jos et vielä ole jäsen, niin liity osoitteessa: www.pyoraliitto.fi/liity

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top