Ajankohtaiset

← Takaisin

Pyörämatkailun ennätyskesä – pyöräilijöiden palvelut ruuhkautuivat paikoin erityisesti Lapissa

Koronan vuoksi kasvanut kotimaanmatkailu nosti pyöräilijöiden palveluiden ja vuokrapyörien kysyntää kesällä, ja käyttäjämäärät nousivat paikoin moninkertaisiksi edellisiin vuosiin nähden. Erityisesti Lapin matkailukeskuksissa palvelut ovat olleet kovassa käytössä. “Erityisen ilahduttavaa on ollut kuulla että nuoret aikuiset ja lapsiperheet ovat olleet ensimmäistä kertaa Lapissa ja ilmoittaneet heti tulevansa uudestaan. Lapin on löytänyt kokonaan uusi pyöräilevä sukupolvi”, sanoo Pyörämatkailukeskuksen koordinaattori Jari Kaaja. Pyöräliiton ja Pyöräilykuntien verkoston pyörämatkailua edistävä Pyörämatkailukeskus aloitti toimintansa heinäkuussa. 

Kulunut kesä oli suosiollinen pyörämatkailulle, toteaa Pyöräliiton ja Pyöräilykuntien verkoston Pyörämatkailukeskuksen koordinaattori Jari Kaaja. Matkailupalveluita tuottavista yrityksistä saadut tiedot kertovat merkittävästä kasvusta aikaisempiin vuosiin verrattuna. Esimerkiksi Ylläksen 300 vuokrapyörää olivat hetkittäin kaikki vuokrattuina, ja Saariselän Kiilopäällä pyöriä vuokrattiin heinäkuussa noin 1000 kertaa, mikä on moninkertaisesti edellisvuosiin nähden.

Lapin kohteiden panostus talvipyöräilyn kehittämiseen alkaa nyt vaikuttaa positiivisesti myös kesämatkailuun. Maastopyöräilijöiden määrä on valtakunnallisesti voimakkaassa kasvussa, ja nyt yhä useampi on yhdistänyt pyöräilyn kiinteäksi osaksi lomanviettoaan. Tähän kun vielä lisätään olosuhteiden kehittäminen ja palveluiden paraneminen, niin maastopyöräilystä on kehittynyt varteenotettava osa matkailua”, sanoo Kaaja. 

Myös Saimaalla nähtiin pyöräilyennätyksiä. Puumalan saaristoreitin uusi yhteysalus Roope-Saimaa kuljetti Taipalsaaren Sarviniemen ja Puumalan Lintusalon välillä noin 1500 pyöräilijää. Parhaaseen loma-aikaan alus oli päivittäin täynnä. Saimaan saaristoreitin lautta MS Norppa II kuljetti puolestaan noin 2800 matkustajaa elokuun loppuun mennessä. Heistä suurin osa oli pyöräilijöitä, ja kasvua viime vuoteen saavutettiin noin 30%. 

Pyörämatkailua kehitetään Suomessa nyt uusin voimin, kun kesällä toimintansa aloittanut Pyörämatkailukeskus yhdistää alan yrityksiä ja muita toimijoita. Tavoitteena on tuoda pyörämatkailupalvelut helposti saataville ja vahvistaa suomalaista pyörämatkailualaa kotimaassa ja kansainvälisesti. 

Pyörämatkailun ennätyskesän 2020 lukuja

  • Rukalla tehtiin yli 10 000 pyörävuokrausta kesän aikana. Kasvua viime kesästä yli 100%.
  • Levin noin 100 vuokrapyörää olivat heinäkuussa miltei päivittäin kaikki vuokrattuina.
  • Ylläksen erämaakahvila Kotamajalla pyöräilijöiden määrä on kasvanut niin merkittävästi, että meneillään on ensimmäinen kausi, kun toiminta on kannattavaa myös sulan maan aikana. Kesällä 90% asiakkaista on pyöräilijöitä.
  • Saimaan saaristoreitin (Puumala – Taipalsaari – Lappeenranta – Imatra – Ruokolahti) yhteysaluksella kuljetettiin elokuun loppuun mennessä noin 2800 matkustajaa, joista lähes kaikki olivat pyöräilijöitä. Kasvua edelliseen vuoteen noin 30%. 
  • Puumalan saaristoreitin uusi yhteysalus kuljetti kesän aikana noin 1500 pyöräilijää. 
  • Saariston rengasteiden suosio jatkaa kasvuaan (vuosittain noin 20%). Tarkat luvut saadaan myöhemmin syksyllä.
  • Biking.fi vuokraamoissa fatbike-vuokrien määrä noussut noin kolminkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna.
  • PyhäNäsi-reitillä, erityisesti Näsijärven puoleisella reitillä käyttäjämäärät ovat kasvaneet aikaisemmista kesistä merkittävästi. Yrittäjille tehdyn kyselyn perusteella kasvua on ollut miltei kaikilla toimijoilla ja parhaimmillaan kasvu on ollut liki 90%.

Lisätietoja: 

Jari Kaaja
Koordinaattori
Pyörämatkailukeskus, Pyöräliitto
jari.kaaja@pyoramatkailykeskus.fi
p. 050 597 9392

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top