Ajankohtaiset

← Takaisin

Tarjouspyyntö mediaviestinnästä

Pyöräliitto aloittaa viestintäkampanjan, jonka tavoitteena on innostaa media kirjoittamaan enemmän ajankohtaisista pyöräliikenteen aiheista ja sitä kautta saada ihmisiä enemmän satulaan. Kampanjan kohderyhmänä ovat erityisesti vähän tai ei ollenkaan pyöräilevät. Kampanja kestää ainakin vuoden 2019 loppuun saakka. Kampanjan rahoittaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Etsimme nyt viestintätoimistoa tai freelancer -tiedottajaa, joka toteuttaa kampanjan. Tehtäviin kuuluvat:

  • Kampanjan suunnittelu yhdessä Pyöräliiton muun henkilökunnan kanssa
  • Median kontaktointi ja innostaminen jutun tekoon tarjoamalla hyviä haastateltavia ja ideoita
  • Medialle tarvittavan aineiston koostaminen ja tuottaminen (tiedotteet, kuvat)
  • Kampanjan onnistumisen seuranta (tähän on Pyöräliitolla käytettävissä mediaseurannassa LianaMonitor)
  • Pyöräliiton nettisivujen päivittämistä WordPress -järjestelmällä
  • Mahdollisesti muita viestinnän tehtäviä

Arvioitu työmäärä vuoden 2019 aikana on n. 15-30 tuntia/kk. Kampanjassa pyritään keskimäärin kahteen mediakontaktointikierrokseen kuussa. 

Odotamme valittavalta yritykseltä

  • Kokemusta ja näkemystä mediaviestinnästä
  • Joustavaa ja itsenäistä toimintakulttuuria
  • Ymmärrystä arkipyöräilystä ja kiinnostusta sen lisäämiseen

Tarjouksen sisältö

  • Tarjouksessa tulee olla esimerkkihinta yhdelle tiedotteelle, jossa on 1-2 haastateltavaa sekä hieman taustatyötä. Lisäksi toivomme tuntihintaa työlle.
  • Referenssit vastaavanlaisista tehtävistä
  • Selvitys liikenne- ja pyöräilyalan tuntemuksesta

Toivomme tarjoukset 24.4. mennessä sähköpostitse osoitteeseen matti.koistinen@pyoraliitto.fi

Lisätiedot ja kyselyt

Tiedustelut mieluiten 8., 12. tai 16.4.

Matti Koistinen, toiminnanjohtaja

P. 044-2795588, matti.koistinen@pyoraliitto.fi

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top