Autojen romutuspalkkiokokeilu ei edistä tavoitteitaan

03 heinä Autojen romutuspalkkiokokeilu ei edistä tavoitteitaan

Heinäkuun alussa käynnistyi autojen romutuspalkkiokokeilu. Kokeilu on saanut varsin runsaasti julkisuutta. Kokeilua perustellaan ympäristösyillä: vanhat ja paljon kuluttavat autot vaihtuvat uusiin ja vähäpäästöisempiin. Palkkio vanhan auton romuttajalle uuden auton ostoon on yhteensä 1500 €. Tästä 500 € tulee autoalalta ja 1000 € valtiolta. Yhteensä valtion tämän vuoden budjetissa kokeiluun on varattu kolme miljoonaa euroa.

Vaikka muuta väitetään, niin kokeilu ei edistä vähäpäästöisempää liikennettä. Se edistää lähinnä uusien autojen myyntiä ja sitoo niiden ostajien liikennemuodon vuosiksi eteenpäin autoiluun. Tämä on toki hyvä autokorjaamoille ja varaosamyyjille, mutta todella huono yhteiskunnalle ja kansalaisille.

Jos kokeilulla olisi oikeasti haluttu edistää vähäpäästöistä liikennettä, olisi palkkion voinut käyttää myös muuhun liikennemuotoon kuin yksityisautoon. Esimerkiksi polkupyörään, sähköavusteiseen pyörään tai vaikkapa julkisen liikenteen matkakorttiin. Toki tällöin ymmärettävästi autoalan 500 € lisä olisi jäänyt saamatta.

Palkkiokokeilun voittajat on helppo löytää: romutuskuntoisista autoista tulikin yhdessä yössä arvokkaita. Niiden omistajat voivat tienata myymällä auton jollekin uutta autoa haluavalle, joka saa sellaisen nyt ostettua valtion tuella. Toisaalta tämä on merkittävä tuki autoalan yrityksille.

Onko valtiovallan tehtävä tukea tehotonta, kallista, saastuttavaa ja erityisesti liikkumattomuutta lisäävää liikennemuotoa? Miksi valtio ei käyttänyt 3 miljoonaa euroa sähköavusteisten pyörien ostotukeen? Sillä olisi saatu 2000 puolentoistatonnin sähköavusteista pyörää. Ne korvaisivat auton, olisivat erittäin vähäpäästöisiä ja vähentäisivät merkittävästi terveydenhuollon kustannuksia.

Romutuspalkkiokokeilu on lähtöisin autoalan toimijoilta. Pyöräalan yritysten olisikin hyvä herätä toimimaan aktiivisemmin vaikutustyössä. Jos ne onnistuisivat siinä yhtä hyvin kuin autoala onnistui romutuspalkkiokokeilussa, niin sillä olisi merkittävä vaikutus yritysten toimintaan. Hyviä kannustimia valtiolta olisivat esim. pyörän ja sen tarvikkeiden ostosta saatava ansiotuloverovähennys Irlannin malliin ja pyörien huollon alv:n laskeminen 10 prosenttiin.

Ei keskustelua

Osallistu keskusteluun

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.