Blogi

← Takaisin

Kadut ovat myös polkupyöriä varten

Kevät, kaupunkipyörät ja tellingit tulevat taas (HS Mielipide 26.3.). Niinpä on hyvä jälleen muistaa, että pyörä on ajoneuvo eivätkä kadut ole vain autoja varten.

Asuinkaduilla pyöräliikenne kuuluu aina ajoradoille. Vain pääkaduilla on ajoradasta erillinen pyörätie. Niinpä kaupunkipyörätelineidenkin paikka on ajoradalla eikä esimerkiksi jalkakäytävällä.

Töölöntorinkadun kaupunkipyöräasema on ollut erittäin suosittu. Asemaa käytettiin vuonna 2017 yli 115 kertaa päivässä, yhteensä yli 20 000 kertaa kuuden kuukauden aikana. On vaikea nähdä, että kolmen parkkipaikan käyttöaste nousisi tälle tasolle edes koko vuoden aikana.

Vuonna 2017 Helsingissä poljettiin 1 400:lla kaupunkipyörällä toukokuusta lokakuuhun yli 1,6 miljoonaa matkaa. Koko kaudeksi rekisteröityi 34 000 käyttäjää. Käyttötuloja kertyi yli miljoona euroa. Käyttäjät olivat pääasiassa tavallisia helsinkiläisiä – ja veronmaksajia siinä missä muutkin.

Kiitettävästi menestynyt järjestelmä laajenee tänä vuonna Helsingin lisäksi Espooseen. Käytössä on 2 550 kaupunkipyörää. Tellinkejä on Helsingissä 150 ja Espoossa 70. Kesän aikana Espooseen tulee ilahduttavasti vielä 35 asemaa lisää. Kausi alkaa Helsingissä 3. huhtikuuta ja Espoossa 2. toukokuuta.

Kaupungissa tilasta on aina pulaa. Siksi tilankäytön tulee olla tasapuolista. Kiusanteosta ei ole kyse. Kaupunkipyörät tarvitsevat pysäköintitilaa siinä missä autotkin. Parkkipaikat eivät Helsingistä lopu, vaikka katutila jaetaankin aiempaa tasapuolisemmin.

Martti Tulenheimo
Helsinki

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 29.3.2018.

Martti Tulenheimo

Kirjoittaja on Pyöräliiton esityisasiantuntija sekä kaupunkipyöriin erikoistunut konsultti, joka on tekemässä parhaillaan Oulun kaupunkipyöräjärjestelmän hankintasuunnitelmaa.

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top