Blogi

← Takaisin

Pyöräilyn opetus on oppimismatka niin koutsille kuin oppilaillekin

Maahanmuuttajat Pyörille -hankkeen toinen vuosi lähti helmikuussa käyntiin! Tarve pyöräilykursseille on selkeästi kasvussa, ja toiminta tulee kevään aikana näkymään vahvemmin ympäri Suomea. Uudet kaupungit ovat innostuneet hankkeen tarjoamista kursseista, ja olemmekin suunnittelemassa kursseja ainakin Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Hyvinkäälle, Vaasaan, Kristiinankaupunkiin, Ouluun ja Rovaniemelle.

Koutsit, eli hankkeen kouluttajat, ovat hankkeen peruspilarit, ja kiitos heidän inspiroivan ja kannustavan lähestymistavan, koulutettavat pääsevät keskittymään uuden taidon oppimiseen turvallisessa ja positiivisessa ympäristössä. Tarvitsemme uusia koutseja kurssien onnistumiseksi jatkossakin.

Hannan ja Irenen tarinoiden avuin kerromme teille blogissa millaista on toimia koutsina ja miten palkitsevaa tämä toiminta on.

Hanna Kilpinen, kuva Laura Hyyti

Hanna on Tampereella asuva musiikkipedagogi, musiikin maisteri ja sellisti. Irene taas on  äiti, joka opiskelee sosionomiaa ja asuu perheensä kanssa Espoossa.

Hannalle koutsaaminen on kohtaamisia, mahdollisuus itsenäiseen liikkumiseen ja iloon

“Opiskelin maisterin tutkintoni Ruotsissa, jonka jälkeen toimin työelämässä Norjassa. Osloon muuttaessani en tuntenut sieltä ketään. Aloitin tavallaan elämän luomisen siellä alusta. Asuin ulkomailla yhteensä noin 10 vuotta. Vuonna 2016 muutin takaisin Suomeen. Silloin puhuttiin mediassa turvapaikanhakijoiden aallosta. Keskustelu oli mielestäni hyvin negatiivista ja jotenkin yksipuolista. Halusin ymmärtää mistä tässä aallossa oli kysymys, tutustua lähemmin ihmisiin, kuulla heidän tarinoita ja omalta osaltani olla jotenkin auttamassa heitä pääsemään suomalaiseen yhteisöön mukaan, niin kuin minutkin oli otettu mukaan ystävällisesti ulkomailla asuessani.”

Hanna alkoi toimia Tampereelle perustetussa Solidaarisuusverkostossa, vapaaehtoisten ihmisten yhteisössä, jonka tavoite oli auttaa ja antaa apua sitä tarvitseville turvapaikanhakijoille. “Tutustuttuamme moni naisista tuli maininneeksi, että olisi niin ihanaa päästä täältä metsästä (tilapäiset vastaanottokeskukset sijaitsivat melko lailla metsän laitamilla) kaupunkiin ja ihmisten ilmoille. Tässä kohtaa minulla välähti: pyörä! Pyörä mahdollistaisi liikkumisen asuntolan ja keskustan välillä.”

Tampereen polkupyöräilijät ry:n (TaPo) kaksi vapaaehtoista järjesti vanhojen polkupyörien keräyksen, he kunnostivat pyörät ja lahjoittivat ne vastaanottokeskuksiin sekä oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille, mutta Hanna yhdessä muiden toimijoiden kanssa huomasi, että monelta naiselta puuttui pyöräilytaito. Useiden kotimaissa oli polkupyörällä ajaminen kielletty naisilta tai he asuivat suurkaupungeissa, joissa ei polkupyörillä ajettu. Lopulta he päättivät järjestää Solidaarisuusverkoston, Tapon ja Tampereen kaupungin kanssa ajo-opetuskurssin naisille, jotka hakivat turvapaikkaa.

“Näen, että koko pyörällä ajamiskuviossa on kysymys paljon suuremmasta asiasta kuin itsessään ajamaan oppimisesta. Toki siitäkin. Mutta etenkin ihmisten välisestä kohtaamisesta, liikkumisen vapaudesta, itsemääräämisoikeudesta sekä onnistumisen ja vauhdin tuomasta ilosta.”

Irene Vélez Salas

Irene haluaa tuoda vapauden tunteen jokaisen saataville

“Aloitin koutsaamisen kesällä 2018. Kuulin hankkeesta toisen vapaaehtoistyöni kautta. Lähdin mukaan, koska pidin ajatusta mahdottoman ihanana. Mietin omaa vapauden tunnettani, mikä tulee pyöräillessä, ja että siihen pitäisi kaikilla olla mahdollisuus. Ajattelin, että haluan ehdottomasti olla mukana tällaisessa iloa tuottavassa jutussa. Koulutuksessa mulle valkeni, että kyse on paljon isommasta asiasta. Siellä kerrottiin muun muassa pyöräilyn vaikutuksista ympäristöön. Innostuin koutsaamisesta vielä enemmän.”

Ihmisten kohtaaminen ja oppimisen matka parasta koutsaamisessa

Hanna kertoo koutsaamisen parhaista puolista olevan: “ihmisten vilpitön kohtaaminen sekä oppimisen ilo uuden taidon äärellä”.

Irenen mielestä taas parasta koutsaamisessa on se, kun: “olet ihmisen kanssa hänen matkassaan mukana tukemassa häntä kohti sitä päämäärää. Nähdä miten he itse tekevät sen työn, että ensin eivät välttämättä usko itseensä, mutta kun vähän kehuu ja auttaa prosessissa, niin he vahvistuvat. Tietysti se on kans älyttömän hieno hetki, kun he oppivat ja lähtevät pyöräilemään. Mutta koko se matka on minusta hieno!”

Hanna ja Irene jatkavat koutsaamista ja tulevat kanssani kouluttamaan myös uudet koutsit. Koutsikoulutuksia tulemme järjestämään ainakin isoimmissa kaupungeissa, mutta jos kysyntää on paljon, voimme järjestää koulutuksia missä vain. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan kanssamme, täytäthän tietosi tähän ja otamme sinut yhteyttä!

Federico Ferrara

Maahanmuuttajat pyörille -hankkeen projektipäällikkö.

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top