Kirjoitus julkaistu alunperin Aamulehdessä 13.1.2018.
Valtion liikenneinvestointien onnistumista on totuttu maakunnissa vertailemaan sen perusteella miten hyvin kansanedustajat ovat onnistuneet siltarumpupolitikoinnissa. Niin päättäjien kuin kansalaistenkin on aika ottaa käyttöön uudet mittarit: miten valtion investoinnit takaavat seutujen elinvoiman ja miten investointien avulla saadaan vähennettyä hiilidioksidipäästöjä.
Ihmiset valitset sen liikennemuodon mikä on helpoin, nopein ja kätevin. Tämän vuoksi minkä tahansa liikennemuodon kapasiteetin parantaminen ohjaa sille lisää käyttäjiä ja pian uusi kapasiteetti täyttyy. Ilmiö tunnetaan nimellä induced traffic – suomeksi vaikkapa aiheutettu liikenne. Ilmiö on erityisen ongelmallinen yksityisautoliikenteessä sen tilavaatimusten, päästöjen ja onnettomuuksien vuoksi. Aiheutetun liikenteen ongelma konkretisoituu Tampereella Vaitinaron ja Sarankulmien liittymien alueilla, joissa moottoritieliittymät ovat tukkeutumassa.
Valtion tieinvestoinnit ovat ylipäätään lisänneet Tampereen seudun ruuhkia ja ohjanneet kuntia rakentamaan yksityisautoiluun perustuvia yhdyskuntia. Kunnille tämä on näennäisesti edullista, sillä valtio maksaa pääosin moottori- ja valtatiet ja muut yksityisautoilun isot hankkeet. Ongelmana on, että kuntien pitää saada autot sijoitettua jonnekin. Esimerkiksi Tampereella on autoille varattu 300 000 parkkipaikkaa, jotka vievät tilaa asumiselta, yrityksiltä ja vaikkapa puistoilta sekä tuottavat kaupungille erittäin huonosti. Kunnat maksavat myös leijonanosan autoilun aiheuttamista terveysongelmista.
Liikenne- ja viestintäministeriöstä joulukuussa lausuntokierrokselle lähtenyt kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma on laadukas, mutta siinä määritelty 24,5 miljoonaa pyöräilyn ja kävelyn vuosittainen rahoitustarve on alimitoitettu. Valtion tuki pyöräteihin ja joukkoliikenteen solmukohtiin rakennettaviin pyöräpysäköintilaitoksiin on ollut olematonta eikä tilanne muutamalla miljoonalla korjaannu. Todellinen rahoitustarve on vähintään 50 miljoonan luokkaa. Tämäkin olisi vain 2,5 % valtion liikenneinvestoinneista. Kaikista matkoista kuitenkin kolmasosa tehdään jalan tai pyörällä.
Uuden moottoritien (AL 9.1.) sijaan Lempäälässä ja Pirkkalassa kannattaisikin kehittää pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Esimerkiksi Lempäälästä Tampereelle pääradan varteen tehtävä pyöräilybaana loisi todellisen vaihtoehdon Tampereella työssäkäyville – ja vähentäisi näin Sarankulman ruuhkia erittäin edullisesti ja vapauttaisi tiekapasiteettia elinkeinoelämän kuljetuksille. Myös ruuhkamaksuja kannattaisi kokeilla ja kehittää raideliikennettä.
Olisi suotavaa, että Liikennevirasto ja ELY-keskukset todella tarttuisivat ilmastohaasteeseen ja priorisoisivat hankkeita niiden päästövähennysten perusteella. Liikenteen päästövähennyksiä ei voi jättää kuntien vastuulle.
On siis tehtävä rohkeita investointipäätöksiä, joilla ohjataan ihmiset käyttämään yhteiskunnan kannalta kannattavampia liikennemuotoja: kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä ja uusia liikkumispalveluita. Tämä säästäisi väyläverkon kulumista, alentaisi päästöjä, lisäisi kaupunkiseutujen elinvoimaisuutta ja parantaisi kansanterveyttä.
