Suomalaiset ovat ottaneet vuoden 2021 alussa voimaan tulleen verovapaan polkupyöräedun innostuneesti vastaan, eikä suosio näytä laantumisen merkkejä. Pyöräetua saa Tulorekisterin tietojen mukaan nyt jo lähes 70 000 suomalaista. Pyöräliiton ennusteen mukaan 80 000 edunsaajan rajapyykki ohitetaan viimeistään alkuvuonna 2024, jolloin useampi suomalainen ajaisi työsuhdepyörällä kuin työsuhdeautolla.
Syyskuun 2022 ja syyskuun 2023 välisenä aikana pyöräetua saavien määrä on yli kaksinkertaistunut: Syyskuussa 2022 etua sai noin 32 000 henkilöä ja tänä vuonna noin 67 500 henkilöä. Useat hyvinvointialueiden ja kuntien kaltaiset suuret työnantajat ovat vasta ottamassa pyöräetua käyttöön. Niinpä etua saavien joukko todennäköisesti kasvaa merkittävästi entisestään.
“Polkupyöräedusta on tulossa lounas-, liikunta- ja kulttuurietujen kaltainen laajasti käytössä oleva koko kansan työsuhde-etu. Eikä se ole ihme, sillä polkupyöräetu lisää työntekijöiden pyöräilyä ja parantaa sitä kautta hyvinvointia sekä vähentää heidän liikennekustannuksia. Työsuhdepyörä on nimittäin edullinen, helppo ja hauska tapa korvata autolla liikkumista”, sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen.
Pyöräedusta vauhtia liikenteen päästötavoitteisiin
Pyöräliiton selvityksen mukaan työsuhdepyörät korvaavat tehokkaasti autoilua. Päästöjen ja kansanterveyden näkökulmasta tärkeää on myös se, ettei työsuhdepyöräily vähennä kävellen tai joukkoliikenteellä tehtäviä matkoja.
“Verovapaa polkupyöräetu on kenties merkittävin yksittäinen valtion toimenpide, jolla on saatu lisättyä pyöräilyä ja vähennettyä autoilua, ja nyt ollaan vasta alussa. Edun laajentuessa uusille työpaikoille sen piiriin tulee vielä todella merkittävästi lisää työntekijöitä, ja pyöräedusta tulevat hyötymään sadat tuhannet työntekijät. Samalla liikunta lisääntyy, autoilu vähenee ja näistä syntyy merkittävät säästöt yhteiskunnalle, työnantajalle ja yksilölle”, Koistinen sanoo.
“Etu on nykyisellään jo varsin toimiva, mutta inflaation myötä sen hyöty kutistuu. Edun enimmäisarvoa tulisikin nostaa 1 800 euroon vuodessa sekä sisällyttää etuun myös enintään 1000 watin sähkömoottorilla varustetut polkupyörät, joilla voisi taitaa pidempiäkin työmatkoja sujuvasti”.
Etu on lisännyt pyöräalan työpaikkojen määrä ja innovaatioita
Polkupyöräetu on vauhdittanut merkittävästi erityisesti sähköpyörien kauppaa. Työsuhdepyöristä kaksi kolmesta on sähköpyöriä. Tällä on myös vaikutus pyörän käyttöön: Sähköpyörillä tehdään pidempiä matkoja kuin tavanomaisilla ja niillä korvataan auton käyttöä laajemmin ja ympärivuotisesti.
Verovapaa polkupyöräetu on myös luonut kokonaan uutta liiketoimintaa. Polkupyöräetuyrityksiä on jo lukuisia, ja lisäksi etu on lisännyt pyörien huoltopalveluiden kysyntää, pyöräkauppojen myyntiä ja lisännyt rahoituspalvelujen kysyntää. Pyöräliiton arvion mukaan etu onkin synnyttänyt jo ainakin 100–200 uutta työpaikkaa.
Etu on edistänyt myös yritysten innovaatioita ja kansainvälistymistä: Polkupyöräetualan suurimpiin yrityksiin kuuluva, yli 1 300 yritysasiakasta palveleva Vapaus voitti pääpalkinnon eurooppalaisten startup-yritysten European Startup Prize for Mobility -kilpailussa viime viikolla. Kilpailuun osallistui yli 700 yritystä ympäri Eurooppaa.
Mikä on verovapaa pyöräetu
- Työntekijän verovapaalla polkupyöräedulla tarkoitetaan tilannetta, jossa työnantaja tarjoaa työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön työsuhdepyörän. Pyörä voidaan hankkia leasingsopimuksella tai suoraan työnantajan omistukseen.
- Työnantaja voi tarjota edun osana palkkaa, palkan päälle tai näiden yhdistelmänä.
- Työsuhdepyöräetu on työntekijälle verovapaa etu 1 200€ asti vuodessa (100 € / kuukausi). Pyöräedun arvoon sisältyvät myös lisävarusteet ja huoltopalvelut. Verohyödyn suuruus riippuu kuukausiansioista, pyörän arvosta ja muista tekijöistä. Keskimäärin työntekijä säästää 20-30 % pyörän ostohinnasta.
- Työntekijä saa itse päättää työsuhdepyörän käytöstä. Sitä voi käyttää vapaasti niin työmatkoihin kuin vapaa-ajan pyöräilyyn.
- Suurin osa työsuhdepyöriksi hankituista pyöristä on sähköavusteisia. Suosituimpia pyörätyyppejä ovat maasto- ja gravelpyörät.
Lisätietoja: