Täältä löydät Pyöräliiton uusimmat tiedotteet, uutiset ja blogikirjoitukset.
Uutinen
Pyöräpajat tavoittaneet vuoden aikana jo yli 500 ihmistä
Maksuttomat ja kaikille avoimet pyöräpajat ovat saavuttaneet suuren suosion: Ensimmäisen toimintavuoden aikana jo yli 500 ihmistä on hyödyntänyt uusia pyöräpajoja pyöränsä huoltamiseen.
Suomen suurin pyöräliikenteen ja -matkailun tapahtuma VeloFinland järjestetään Porvoon Taidetehtaalla 26.–27.9.2024. Kaupunkiin kokoontuu yli 200 pyöräliikenteen, pyörämatkailun ja yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijaa Suomesta ja Euroopasta, ja Porvoo tarjoaa tänä vuonna puitteet myös Pyöräliiton 10-vuotisjuhlalle.
Tiedote
Pyöräliitto: Koulumatkaliikuntaa pitää puolustaa
Uusi kouluvuosi käynnistyy alkavalla viikolla lähes kaikissa Suomen peruskouluissa. Pyöräliitto muistuttaa, että lihasvoimin kuljettu koulumatka on tärkeä osa lapsen ja nuoren päivittäistä liikunta-annosta. Suomalaiset koululaiset kävelevät ja pyöräilevät kouluun kiitettävän ahkerasti, ja aktiivisten koulumatkojen perinnettä tuleekin vahvistaa, jotta liikkumattomuuden synkkä kehitys voidaan oikaista.
Tiedote
Maksuton pyöräpaja käynnistää toimintansa Kuopion Konepajalla lauantaina 25.5.
Kaikille avoin ja ilmainen Kuopion pyöräpaja käynnistää toimintansa avajaisten merkeissä lauantaina 25.5. kello 15–18 Kuopion Konepajalla (os. Pohjolankatu 1). Vanhaan veturinkorjaushalliin perustettu pyöräpaja on yhteisöllinen tee-se-itse -tila, johon jokainen on tervetullut huoltamaan ja korjaamaan polkupyöräänsä. Kuopion pyöräpaja on avoinna tiistaisin kello 17–20.
Tiedote
Kaikille avoin pyöräpaja avaa ovensa Vantaalla tiistaina 21.5.
Vantaalla avataan tiistaina 21.5. maksuton pyöräpaja, jossa kuka tahansa voi huoltaa ja korjata pyöräänsä. Pyöräpaja toimii Myyrmäen Delfiiniaukiolle (os. Myyrmäenraitti 4) tuodussa sinisessä kontissa ja on toistaiseksi avoinna tiistaisin kello 18-20. Pyöräpajaan pääsee tutustumaan avajaisten yhteydessä tiistaina 21.5. klo 18-20.
Tiedote
Pyöräilyviikkoa vietetään jälleen ympäri Suomen
Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään tänä vuonna 3.–12.5.2024. Pyöräilyn oman juhlaviikon aikana järjestetään pyöräilyaiheisia tapahtumia useilla paikkakunnilla ja suunnataan ajatukset liikennerauhan tärkeyteen. Tavoitteena on lisätä pyöräilyä kaikilla matkoilla, kannustaa ihmisiä pohtimaan omia liikkumisvalintojaan, lisätä tietoisuutta pyöräilyn hyödyistä sekä vahvistaa pyöräilyn asemaa liikennesuunnittelussa.
Tiedote
VeloFinland kokoaa alan huiput syyskuussa Porvooseen
Suomen suurin pyöräliikenteen ja -matkailun vuosittainen tapahtuma VeloFinland järjestetään vuonna 2024 jo kymmenettä kertaa. Porvoon Taidetehtaalle kokoontuu 26.–27.9. runsaat 200 pyöräliikenteen, pyörämatkailun ja yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijaa Suomesta ja Euroopasta.
Joensuun ensimmäisen avoimen pyöräpajan avajaisia juhlitaan lauantaina 9.3. klo 14-17 Joensuun matkakeskuksen naapurissa, eteläseinustalla katutasossa osoitteessa Asemankaari 9.
Blogi
What truly hinders cargo-bike adoption?
In this guest posting, Olajumoke Beyioku discusses the potential and limiting factors of professional usage of cargo bikes in Finland // Tavarapyörien ammattilaiskäyttöä tutkinut Olajumoke Beyioku käsittelee tässä englanninkielisessä blogikirjoituksessa tavarapyörien käytön mahdollisuuksia ja haasteita Suomessa.
Tietoa pyöräilystä
Näin pukeudut pakkasella pyöräilyä varten
Talvi ei ole este pyöräilylle, eikä kovankaan pakkasen takia tarvitse jättää pyörää talliin. Tärkeää on kuitenkin liikkua oman terveytensä ehdoilla luonnonoloja kunnioittaen ja huolehtia ylleen asianmukaiset vaatteet ja varusteet. Poimi tästä vinkit, joiden avulla voit nauttia pyöräilystä elohopean vajotessa hyytäviin lukemiin.