
- Uutinen
Allekirjoita adressi pyöräedunverovapauden puolesta!
Nyt on aika vaikuttaa.
Osoitetaan yhdessä, että pyöräedusta ei luovuta ilman perusteita.
Nyt on aika vaikuttaa.
Osoitetaan yhdessä, että pyöräedusta ei luovuta ilman perusteita.
Maksuttomat ja kaikille avoimet pyöräpajat ovat saavuttaneet suuren suosion: Ensimmäisen toimintavuoden aikana jo yli 500 ihmistä on hyödyntänyt uusia pyöräpajoja pyöränsä huoltamiseen.
Käyttämättömien polkupyörien röykkiöt ovat riesa monen taloyhtiön pyöräkellarissa, kun esimerkiksi poismuuttavat asukkaat jättävät jälkeensä huonokuntoisia polkupyöriä ja heikkolaatuiset pyörät hylätään rikkoutuessa mieluummin kuin huolletaan. Pahimmillaan romupyöristä tukkeutunut pyörävarasto tekee arkipyöräilystä epämiellyttävän hankalaa. Pyöräliiton julkaisema opas auttaa taloyhtiöitä pitämään pyörävarastot järjestyksessä ja hävittämään hylätyt pyörät sujuvasti ja laillisesti.
Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman rahoituksen leikkaaminen 3 miljoonaan euroon vaikuttaa merkittävästi kuntien kykyyn toteuttaa kävelyn ja pyöräilyn investointeja tiukkenevassa taloustilanteessa. Tämä on pahassa ristiriidassa hallitusohjelmassa kirjattujen liikunnan lisäämisen tavoitteiden kanssa.
Suomalaisten liikkumistapoja- ja tottumuksia on aiemmin kerätty tietoa noin joka kuudes vuosi Henkilöliikennetutkimuksessa (HLT). Vuoden 2022 syksyllä kerättiin ensi kertaa aineisto välitutkimukseen, jotta liikenteen muutoksia voidaan seurata tiiviimmin. Vuoden 2022 tuloksista selviää, että joukkoliikenne on palautunut koronakuopasta ja erityisesti junaliikenteen suosio on noussut.
Pyöräliitto on tyytyväinen, että kevytautolait kumotaan ja toivoo, että tulevaisuudessa myös ajokorttilainsäädäntöä kehitettäisiin suuntaan, joka tukee kestävien liikennemuotojen edistämistä.