Blogi

← Takaisin

Mitä energia- ja ilmastostrategian linjaukset merkitsevät?

Hallitus julkisti tänään ehdotuksensa energia- ja ilmastostrategiaksi. Osana strategiaa esitetään kävellen ja pyörällä tehtävien matkojen lisäämistä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Tavoite on mielestäni hyvä, toki se voisi olla vielä vähän kunnianhimoisempi. Tavoitteiden saavuttamiseen vaadittavien keinojen määrittely jää tekeillä olevaan Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma KAISUun. Valtion liikennepolitiikan on uudistuttava hyvin vahvasti, jotta tavoitteeseen ylletään.

Sopimatta on myös miten tavoitetta mitataan: mikä onkaan lähtövuosi, johon 30 % lisäystä tavoitellaan, lasketaanko lisäys absoluuttisista matkoista vai matkoista per henkilö?

Itse uskon, että asiassa päädytään järkiratkaisuihin: verrokkivuodeksi on hyvä ottaa 2005, koska muitakin päästötavoitteita verrataan sinne. Vaihtoehtoinen vuosi voisi olla 2010-11, jolta on myös valtakunnallista tietoa henkilöliikennetutkimuksesta. Sen jälkeen meillä ei edes ole tietoja kävelyn ja pyöräilyn määristä valtakunnallisella tasolla. Ja määrän lisäys tulisi suhteuttaa tehtyihin matkoihin / henkilö / päivä, eli nk. matkalukuun.

Vuonna 2005 suomalaiset tekivät päivässä 2,84 matkaa, joista

 

Matti Koistinen

Pyöräliiton toiminnanjohtaja, joka polkee lähinnä taitto- ja tavarapyörillä. Liikkuu yli 40000 km vuodessa kaikenlaisilla liikennevälineillä Suomessa.

Tule mukaan!

Liittymällä Pyöräliittoon olet mukana edistämässä pyöräilyn erottamista jalankulusta, hyvää reittien talvikunnossapitoa, turvallisia kouluteitä, ihmisten kannustamista pyörän selkään ja pyöräliikenteen huomioimista lainsäädännössä.

Pyöräliitto tavoittelee 30 % nousua pyöräilyn kulkutapaosuudessa vuosien 2018-2025 välillä. Tämän saavuttamiseksi tarvitsemme tukeasi

Liity joukkoon iloiseen!

Back to top